Hautajaisjärjestelyt – opas omaisille
Läheisenne poismenon kohdatessa palvelemme Teitä kaikissa hautajaisjärjestelyihin liittyvissä käytännön asioissa yksilöllisesti ja ammattitaidolla. Olemme vaitiolovelvollisia ja kunnioitamme jokaisen asiakkaamme toiveita sekä vakaumusta. Kun asioitte luonamme, ette tarvitse kuolintodistusta tai hautauslupaa, vaan järjestelyt voidaan aloittaa ilman niitä.
Kun suru koskettaa, voi hautajaisiin ja hautaukseen liittyvien järjestelyjen aloittaminen tuntua raskaalta ja vaikealtakin. Olemme koonneet tämän tietopaketin omaisten ja läheisten tueksi ja oppaaksi vainajan viimeiselle matkalle.

Me Hautaustoimisto Parviaisella olemme täällä sinua varten – kuuntelemassa, tukemassa ja auttamassa joka askeleella. Hoidamme kaikki tarvittavat hautausjärjestelyt puolestanne. Olemme palvelleet kuopiolaisia ja pohjoissavolaisia jo vuodesta 1948. Tältä sivulta löydät konkreettisia neuvoja matkan varrelle.
Jos sinulla on mitä tahansa kysymyksiä hautajaisten järjestämiseen liittyen, voit soittaa meille – me autamme Sinua. Tavoitat meidät puhelimitse: 040 585 0456
Hautajaisten järjestäminen
Kuka järjestää hautajaiset?
Hautausjärjestelyistä huolehtii yleensä vainajan
- avio- tai avopuoliso
- perillinen
- ystävä
- joku muu läheinen
Kunnioitus vainajan tahtoa kohtaan
Hautausjärjestelyissä lähtökohtana on aina vainajan oma tahto. Hänen katsomustaan ja toiveitaan tulee kunnioittaa kaikissa hautaamiseen, tuhkaukseen ja tuhkan sijoittamiseen liittyvissä ratkaisuissa.
Vainajan toiveet voivat koskea esimerkiksi seuraavia asioita:
- Hautausmuotoa – halusiko hän tulla haudatuksi arkkuhautauksella vai tuhkattuna
- Hautausmaan ja hautapaikan valintaa – mahdollisesti suvun hautaan tai muulle itselle merkitykselliselle paikalle
- Katsomuksellista tapaa – toivoiko hän kirkollista siunausta vai muunlaista, henkilökohtaisempaa toimitusta
- Muistotilaisuuden järjestelyjä – missä tilaisuus pidetään ja millaista tarjoilua toivottiin
- Kutsuvieraslistaa – keitä läheisiä ja ystäviä hän halusi muistotilaisuuteen mukaan
Näiden toiveiden huomioiminen on osa kunnioittavaa ja arvokasta jäähyväisten järjestämistä.
Hautajaisten aikataulu
Läheiset voivat aloittaa hautajaisjärjestelyt heti kun tieto kuolemasta on saatu.
Suomessa hautajaiset järjestetään tavallisesti 1–3 viikon kuluessa kuolemasta. Hautajaisten ajankohtaan vaikuttavat omaisten toiveiden sekä seurakunnan aikataulujen lisäksi myös muut tekijät. Hautausjärjestelyt kannattaa pyrkiä aloittamaan mahdollisimman pian, vaikka se tuntuisikin vaikealta. Hautaustoimisto hoitaa ammattimaisesti kaikki tarvittavat järjestelyt ja kulkee surussa rinnallasi.
Järjestelyjen aloittaminen
Tavallisesti järjestelyt alkavat yhteydenotolla hautaustoimistoon, jossa hautauspalvelujen ammattilaiset auttavat tärkeissä, vainajan viimeiseen matkaan liittyvissä valinnoissa. Näitä ovat muun muassa hautaustapa (arkkuhautaus tai tuhkaus), siunaustilaisuus ja sen ajankohta sekä muistotilaisuus järjestelyineen.
Sovitusti hautaustoimisto hoitaa myös yhteydenpidon seurakuntaan ja muihin tärkeisiin tahoihin sekä palveluntarjoajiin.
Entä jos vainajalla ei ole omaisia?
Joskus vainajalla ei ole omaisia, jotka voisivat vastata hautaamiseen liittyvistä järjestelyistä, tai he eivät syystä tai toisesta pysty tai halua hoitaa hautajaisjärjestelyjä. Tällöin hautaamisesta vastaa yleensä lakisääteisesti vainajan kotikunta.
Kunnan järjestämät hautajaiset
Suomessa hautajaisjärjestelyistä huolehtii lakisääteisesti viime kädessä aina vainajan kotikunta, eli henkilön väestötietojärjestelmän mukainen viimeisin asuinkunta tämän vielä eläessä.
Kotikunta hoitaa hautaamisen usein perusmuotoisena siunaus- tai tuhkaustilaisuutena. Vaikka tilaisuus on tyypillisesti vaatimaton, on se aina vainajan ihmisarvoa ja elämää kunnioittava.
Myös ystävä tai tuttava voi järjestää hautajaiset
Vainajan viimeisestä matkasta voivat vastata myös muut kuin juridisesti omaisiksi luettavat henkilöt. Hautaustoimisto auttaa myös vainajan ystäviä ja tuttavia varmistamaan, että heille tärkeän henkilön hautaustilaisuus on lämminhenkinen ja tämän elämää kunnioittava.
Mitä hautajaiset maksavat
Hautajaiskustannukset vaihtelevat valitun laajuuden mukaan. Hautaustoimiston ammattilaiset auttavat koostamaan toiveisiin ja budjettiin sopivan kokonaisuuden – valitsemaan hautaustavan, arkun tai uurnan ja kukkalaitteet sekä suunnittelemaan vainajan näköisen muistotilaisuuden.
Hautaustapa
Arkkuhautaus
Arkkuhautauksessa vainaja lasketaan hautaan arkussa joko siunaustilaisuuden päätteeksi tai erikseen sovittuna ajankohtana. Tilaisuus alkaa usein kirkossa tai kappelissa pidettävällä siunaustilaisuudella, jossa arkun äärellä toimitetaan rukoukset, puhe ja kukkien lasku.
Siunaustilaisuuden jälkeen arkku saatetaan haudalle, jossa pappi lausuu loppurukouksen ja arkku lasketaan hautaan. Kauniina eleenä omaiset voivat halutessaan heittää arkun päälle hiukan multaa tai muutaman kukan. Hauta peitetään heti tai myöhemmin.
Arkkuhautauksessa hautapaikka valitaan etukäteen yhteistyössä seurakunnan kanssa. Hautaoikeus on määräaikainen, ja siihen liittyvät käytännöt vaihtelevat paikkakunnittain.
Tuhkaus, eli krematointi
Suurin osa hautauksista tapahtuu nykyisin tuhkaamalla, eli krematoimalla. Tuhkauksessa vainajan ruumis saatetaan arkussa krematorioon, jossa se tuhkataan polttamalla. Uurnaan kerätty tuhka haudataan joko uurnahautaan, sijoitetaan kolumbaarioon tai sirotellaan sovittuun paikkaan esimerkiksi vainajan vielä eläessä esittämän toiveen mukaisesti.
Siunaustilaisuus voidaan järjestää ennen tuhkausta arkun äärellä tai tuhkaamisen jälkeen uurnan kanssa. Tuhka tulee lain mukaan haudata tai sijoittaa pysyvästi vuoden kuluessa tuhkauksesta. Käytännön järjestelyissä otetaan huomioon seurakunnan, krematorion ja omaisten toiveet sekä aikataulut.

Hautajaiset
Kuinka kauan hautajaiset kestävät
Hautajaisten kesto vaihtelee ohjelmaan valittujen perinteiden/käytänteiden mukaisesti. Siunaustilaisuus kestää tyypillisesti 30–60 minuuttia, ja heti sen jälkeen tavallisesti pidettävä muistotilaisuus voi kestää useammankin tunnin ohjelmasta ja tarjoiluista riippuen. Rauhallinen ja kunnioittava tilaisuus vaatii riittävästi aikaa.
Kuinka hautajaisissa käyttäydytään
Hautajaisissa käyttäydytään arvokkaasti ja kunnioittavasti, ja hautajaisvieraiden odotetaan pukeutuvan tummiin, hillittyihin vaatteisiin. Siunaustilaisuudessa tulee noudattaa vallitsevia tapoja, kuten seistä ja istua yhdessä muun saattoväen kanssa sekä seurata ohjelman kulkua hiljaisuudessa. Omaisten kohtaamisessa lämmin osanotto ja myötätunto ovat tärkeitä.
Arkun päälle laskettava kukkalaite tai kukka symboloi rakkautta ja kunnioitusta vainajaa kohtaan. Kukkien valinnassa voi huomioida vainajan lempikukat tai -värit, ja tässä taitava, surusidontaan erikoistunut floristi on suureksi avuksi.
Siunaustilaisuudessa arkun äärellä lausutaan tavallisesti jäähyväissanat tai muistolause vainajalle, jonka jälkeen vainajaa kunnioitetaan hetki hiljaa. Mikäli sopivia sanoja on vaikea löytää, hiljaisuus riittää. Samalla osoitetaan myös tukea ja myötätuntoa vainajan omaisille.
Arkun kantaminen on kunnioittava ja symbolinen ele, jossa vainaja saatetaan viimeiselle matkalleen. Kantajiksi valitaan usein vainajan perheenjäseniä tai läheisiä ystäviä. Tehtävä vaatii fyysistä voimaa ja arvokkuutta. Kantajien on suositeltavaa pukeutua tummiin, juhlaviin vaatteisiin ja varautua siihen, että arkku voi olla raskas.

Siunaustilaisuus
Voitte varata siunausajan, -paikan ja papin oman paikkakuntanne kirkkoherranvirastosta (Kuopiossa seurakuntayhtymän hauta- ja puistotoimistosta). Siunaustilaisuuden toimittaa oman seurakunnan pappi tai muu tehtävään pyydetty pappi. Omaiset sopivat yhdessä papin ja kanttorin kanssa siunaustilaisuuden ohjelmasta, mutta opastamme Teitä mielellämme. Ennen siunaustilaisuuden alkua omaisilla on halutessaan mahdollisuus jättää viimeiset jäähyväiset rakkaalleen, minkä jälkeen arkku suljetaan ja siirretään kappeliin.
Siunaustilaisuuden
käsiohjelmat
Käsiohjelma on vapaaehtoinen ja toteutetaan omaisten niin halutessa. Siunaustilaisuuden käsiohjelman painatus tapahtuu toimistomme kautta. Ennen painatusta siunaustilaisuuden kulku ja musiikin valinta on hyvä käydä läpi siunauksen suorittavan papin kanssa. Käsiohjelmaan painetaan siunaustilaisuuden kulku ja laulettavien virsien sanat. Omainen voi säilyttää käsiohjelman muistona siunauspäivästä.
Muistotilaisuus
Siunaustilaisuuden jälkeen pidettävä muistotilaisuus on tilaisuutena ainutkertainen ja tunteikas. Tarjoilun lisäksi muistotilaisuus pitää useimmiten sisällään musiikkia, puheita ja adressien lukemisen. Omaisten tulee sopia etukäteen papin osallistumisesta muistotilaisuuteen. Jos saattoväki on pieni, muistotilaisuus voidaan hyvin pitää omaisen tai vainajan kotona, mutta suuremmalle saattoväelle on mahdollista varata joko seurakunnan tila tai muu tilanteeseen sopiva paikka. Seurakunnan tilan varaus tehdään kunkin seurakunnan seurakunnantoimistossa. Muistotilaisuuden paikan voimme varata puolestanne.
Pitopalvelu
Muistotilaisuuden tarjoilun järjestämme toiveidenne mukaisesti. Oli kyseessä kahvitilaisuus tai ruokailu, tarjoilujen laatu on meille kunnia-asia. Pitopalvelusta vastaa yhteistyökumppanimme juhla ja pitopalvelu Remar.
Hautapaikka
Ennen hautaustoimistoon tuloa olisi hyvä selvittää, onko suvulla tai vainajan puolisolla ennestään hautapaikka, johon omaisenne voidaan haudata vai onko tarvetta uudelle hautapaikalle. Myös tuhkahautauksen suosio kasvaa jatkuvasti. Vainajan toiveita hautaustavasta tulee joka tapauksessa kunnioittaa. Uurnahautaus tekee mahdolliseksi hautaamisen vanhaan sukuhautaan, johon ei arkkuhautausta voida enää tehdä. Tuhka voidaan haudata myös uurnahautapaikkaan tai hautausmaan henkilökunta voi sirotella tuhkan muistolehtoon.
Vainajan kuljetus
Hoidamme kaikki vainajan kuljetukset asianmukaisesti ja arvokkaasti Kuopiossa ja lähialueilla. Teemme niin paikalliset kuin koko maan kattavat kuljetukset sekä saattoajot omaisten toiveita kunnioittaen. Omaisella on halutessaan mahdollisuus osallistua vainajan arkkuun laittamiseen ja kuljetuksiin.
Hautamuistomerkit
Kumppaneinamme ovat vain parhaat suomalaiset toimijat luotettavine tuotteineen. Hautamuistomerkeissä yhteistyökumppanimme on Kaavin Kivi Oy. Hautakivivalikoimaan kuuluvat perinteisten hautakivien lisäksi lyhtykivet sekä lohko- ja muotokivet.
Arkkukoristeen ja henkilökohtaisen kukkalaitteen lisäksi kauttamme voitte sopia muistotilaisuuspaikan pöytäkoristelusta.
Valokuvauksen järjestäminen
Siunaustilaisuudessa ja hautausmaalla tapahtuvan valokuvauksen järjestämme yhteistyökumppaniemme avulla.
Kantajat
Arkun kantamiseen ja hautaan laskemiseen tarvitaan yleensä kuusi (vähintään neljä) kantajaa. Jos kyseessä on pieni saattoväki, voi ulkopuolisille kantajille olla tarvetta. Toimistomme tarjoaa kantaja-apua aina tarvittaessa. Vainajan lähimmät omaiset sijoittuvat arkun pääpuolelle, jolloin he arkkua kappelista pois kantaessa ovat takimmaisina. Arkun kantaminen tapahtuu perinteisten kantohihnojen avulla tai arkussa lisävarusteena saatavien kantokahvojen avulla. Arkun laskeminen hautaan tapahtuu kantohihnojen avulla.

Miten selvitä hautajaisista
Suru kertoo rakkaudesta
Vaikka hautajaiset ja niiden jälkeinen aika voi tuntua raskaalta, on tärkeää antaa itselleen lupa surra ja tuntea surua. Surutyössä muistelu ja yhteisten muistojen jakaminen auttaa. Surun käsittelyyn on saatavilla myös ammattiapua.
Me olemme tukenasi
Hautaustoimisto Parviainen kulkee surussa rinnallasi. Me kohtaamme kaipaamaan jääneet lämmöllä ja kunnioittaen – annamme tilaa ja kuuntelemme.
Haluamme tehdä asioinnista mahdollisimman vaivatonta surun keskellä; käynti hautaustoimistollamme ei ole välttämätöntä – saavumme tapaamaan teitä myös kotiin tai muuhun toivottuun paikkaan. Halutessanne kaikki hautausjärjestelyt hoituvat myös puhelimitse ja sähköisesti.
Laskurimme avulla voitte arvioida hautausjärjestelyiden kokonaiskustannukset
Siirry laskuriin